keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Kaupantädin erilainen päivä

Moni saattoi hieraista silmiään kahteenkin kertaan tullessaan ostoksille työpaikalleni viime lauantaina. Myyjissä oli monen sortin eläinkunnan edustajaa, tonttua ja ties mitä satuhahmoa.


Naistenvaatepuolen täti oli muuttunut jouluporoksi, mutta palveli asiakkaitaan ihan kuten ennenkin - tosin asiakkailla saattoi olla hymy tavallista herkemmässä.


Työyhteisömme perinteeksi ovat muodostuneet lastentapahtumapäivät, ja yksi niistä ajoittuu joulun avauksen kanssa samaan aikaan. Silloin heitetään turhat kurtut ohimoilta ja ollaan luvan kanssa lapsellisia, ja saadaan siitä vielä palkkaa! Kaikenlaista muutakin tapahtumaa talosta löytyy noina päivinä, mutta työntekijöiden vapaa pukukoodi on tietysti meille itsellemme yksi päivän parhaista jutuista. 


Tätä päivää silmälläpitäen olin jo aikaisemmin haalinut kaupasta mukaani parin euron poronsarvet ja ajatellut, että laitanpa ne, jos en muuta keksi. Pelkät sarvet alkoivat kuitenkin hyvin pian tuntumaan tylsiltä, ja siitä se ajatus sitten lähti, kuten ruukataan sanoa.


Eurokankaasta löytyi aika sopivasti samaan sävyyn sarvien kanssa oleva neulos, jonka ostin pukua varten, ja kotoa siihen löytyi vielä tekoturkista etukappaleen piristeeksi. Kaava, jonka pohjalta poropukuni suunnittelin, löytyi 2/2017 Käsityölehdestä, ja oli alunperin villakankaasta ommeltu leveän mallinen tunika. Taskut tulivat tarpeeseen tähänkin asuun, sillä mukana piti kuskata vähintäänkin työpuhelinta ja kynää muistilappuineen.

 

Millään muotoahan lopputulos ei muistuta oikeaa poroa, mutta niinpä vain jokainen asiakas tunnisti kaupantätin poroksi - niin lapset kuin aikuisetkin. Tosin se oli varmasti ihan vain sarvien ansiota!


Valmista tunikaa piti muokata vielä vetoketjun lisäyksen verran jälkikäteen, koska tekoturkis ei joustanut ollenkaan ja pääntie oli turhan ahdas pukea. Onneksi kotoa löytyi sopivan värinen ja mittainen vetskarin pätkä, joten sekin ongelma oli nopeasti selätetty.


Päivästä tuli pitkä ja raskaskin, mutta varsin hauska. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, iloisia pieniä ja isoja asiakkaita. Tästä perinteestä pidämme kiinni jatkossakin!


perjantai 17. marraskuuta 2017

Pesuhuoneen hylly

Tämä pesuhuoneen hylly on ollut epäilemättä pitkäkestoisin projektini ikinä. Laskutasoa pesuaineille on kaivattu siitä saakka, kun uuteen taloon muutettiin marraskuussa kuusi vuotta sitten, mutta kauanpa siinä kesti, ennen kuin hylly oli koossa ja seinällä.
 

 Kaukaa sen osaset on toistensa luokse haalittu, mutta hyvin tuntuvat viihtyvän yhdessä.


Lankunpätkä, piesty ja kolhuinen, on saatu Romuritarilta kaupanpäällisinä vuosia sitten, kun tein ystäväni kanssa humputtelureissun Joensuuhun. Romuritarin Marko on niitä harvoja miehiä, joka ei ole näyttänyt ollenkaan kummastuneelta, kun olen kysellyt mahdollisimman huonokuntoista ja kolhuista lankunpätkää. :D Kolhuisuutta korostin vielä bitumivahalla, jolla sain kolhukohdat muuta pintaa tummemmaksi.


Metalliset, yksinkertaiset kannakkeet haalin mukaani vuosi sitten Oulun reissulta, meren rannassa sijaitsevasta Nordic Lifestylesta. Lankku oli kuin tehty kannakkeita varten, ja niin ne kaksi pistivät hynttyyt yhteen. Tarvitsi enää saada siippa poraamaan reiät kaakelisaumoihin ja kiinnittämään kannakkeet seinään. Ja tässä tätä nyt on ihasteltu jo muutaman kuukauden ajan!




maanantai 6. marraskuuta 2017

Pyssytehdas

Kerroin aikaisemmin harrastaneeni hiukan erilaisempia kättentöitä, mutta unohdin lopulta esitellä ja kuvata lopputulokset. Kesken ovat kyllä edelleen hihnojen puuttuessa joka pyssystä, mutta esitellään nämä nyt silti, kun kerrankin ehtii ja muistaa.

 
Lapset ovat kaikki neljä isänsä jalanjäljissä innostuneet luonnossa liikkumisesta, ja leikkimetsälläkin juoksevat tämän tästä lähimetsissä. Koko porukalla käydään mielellään tulilla istumassa, ja syyslomalla tehtiin taas yksi mieleenpainuva reissu lähellä olevalle kodalle. 



Pojilla oli leikkipyssyt mukana tuollakin matkalla, ja sitkeästi niitä kantoivat mukana itse koko reissun, vaikka reitillä oli kovia nousuja ja hankalia metsäosuuksia, kun poikettiin polulta ja pimeäkin ehti tulla, ennen kuin olimme taas autolla.




Sillä reissulla kuitenkin muovinen haulikon mallinen nallipyssy hajosi metsässä kompuroidessa, ja kun kinusivat uutta kaupasta, totesin, että tehdään mieluummin puupyssyt, jotka kestävät isältä pojalle. Ennen kuin huomasinkaan, olin luvannut tehdä puupyssyt koko nelikolle.


Mallia katseltiin netistä, mutta vapaalla kädellä piirreltiin lopulta kuvat tussareista, joista jokainen onkin nyt omanlaisensa. Pienimmälle tehtiin vähän muita pienempi, yksi halusi kiinteän piipun ja muut harjanvarren piipuksi, ja jokaisen toiveita kuunneltiin. Autotallin rakennustyömaalta haalittiin sopivan mittaisia laudanpätkiä, joihin sahattiin kuviosahalla muoto.


Muotoon sahaamisen jälkeen työhön pääsi uskollinen motoni, eli Boschin monitoimityökalu. Hioin samalla istumalla kaikista kulmat pyöreiksi ja pinnan maalausvalmiiksi. 



Puun työstämisessä on jotain äärimmäisen palkitsevaa, puhumattakaan siitä, miten iso juttu tämä oli lapsille. Jokaisen mielestä tämä ja se tähän johtanut kotareissu olivat koko syysloman parhaat jutut.


Liipasinreikien pitäisi oikeastaan olla soikean malliset, mutta sain sen verran taiteellisia vapauksia, että pyöreä kelpasi. Se porattiin tietysti sellaisella terällä, jossa on se leikkaava metallikaulus, en minä tiedä mikä sen oikea nimitys on. Hyvä kun tiedän, että pora on pora. Minusta on epäoleellista tietää mitä työkalut ovat, kunhan osaa käyttää niitä.


Pyssyjen perät vahasin Liberonin vahalla, jolla vahasin samaan syssyyn myös aikaisemmin blogissa esittelemäni vanhan arkun. Senkin uudistusvahaus lähti näiden pyssynperien vahauksesta. Kuivatusvaiheessa piti käyttää mielikuvitusta, ja leipälaatikko oli sopivan tukeva alusta perien kuivatteluun.


Loppuosa sekä harjanvarsista sahatut piiput maalattiin puolikiiltävällä huonekalumaalilla mustaksi, ja sen pääsivät lapset itse tekemään. Pienempi neiti halusi ehdottomasti ihan omanlaisensa pyssyn, ja tässäkin kuunneltiin omistajan omia mielipiteitä. Neidin pyssy on nyt sitten lila-valkoraidallinen, ja taiteilija itse on työhönsä erinomaisen tyytyväinen!


Ja taas tarvittiin luovuutta kuivatusvaiheessa! Kuvan yläreunassa näkyy pyykkinarulla roikkuva piippu, joka piti maalata kahdessa osassa, jotta kuivasta päästä pystyi ripustamaan piiput kuivumaan.


Lopputuloksista puuttuvat vielä hihnat, joilla aseet saa olalle roikkumaan, mutta muuten nämä ovat valmiita. Ja monet metsästysreissut näillä on jo tehty.


Vinkatkaapa mistä nettikaupasta saisi hyvää hihnaa tällaisiin? Saisi olla leveähköä, ja tietysti erätyyliin sopivaa. Ajattelin kiinnittää hihnat ihan niittipyssyllä molemmista päistä, ja jos joskus oikien heittäytyy joutilaaksi, niin voishan näihin ommella omat kantopussitkin. Mutta sitä en mene möläyttämään ääneen yhtä ajattelemattomasti kuin lupasin tämän pyssynteon! Tästä hyvästä oma pirtinpöytäprojektini jäi kesken, ja syyssäät eivät näköjään anna sitä enää loppuun tehdäkään.


 Mutta onpahan pienillä eränkävijöillä aseet miestä ja naista myöten!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Laatikkohöpsö pääsi taas irti


Lauantainen huutokauppa meni minulta ohi työvuoron vuoksi, mutta onneksi samainen meklari järjesti heti sunnuntaina varastontyhjennyskirppiksen, jossa sai käydä katselemassa, mitä löytyy, ja tinkaamiseenkin oli lupa.

Siipan kanssa siellä kierreltiin, ja voi miten otti sydämestä, kun siellä olisi ollut vanhan talon porstuaan täydellinen kannellinen penkki, jonka sisään olisi mennyt kymmeniä kenkäpareja! Ja toinen sydämentykytysten aiheuttaja oli isoon tupaan täydellinen puulaatikko, kahdella luukulla ja komealla vaalean vihreällä vanhalla värillä. En kestä niitä. Vieläkin suren sitä, että minulta toistaiseksi puuttuvat ne porstua ja tupa.



No tällaisen pienen lahon laatikon kuitenkin ostin, uhallakin. Ajattelin sitä kodinhoitohuoneen tasolle piilottamaan kaikkea epämääräistä pöydällä pyörivää, kuten lukuisiin laitteisiin sopivia Makitan irtoakkuja latureineen, kissan punkkipinsettejä kesäisin, merileväuutetta kasteluveteen lisättäväksi talvisin ja niin edelleen - ymmärsitte epäilemättä idean.



Kävi kuitenkin niin, että laatikolla on ulottuvuutta kymmenisen senttiä enemmän kuin kodinhoitohuoneen tasolla syvyyttä, joten se on sille tasolle hiukan turhan laaja. Ikävää, jos siitä kymmenen senttiä puskee käytävän puolelle. Rumaltahan se näyttäisi. Niinpä laatikko miettii vielä, miksi alkaisi isona, ja joudunhan joka tapauksessa hiukan siivoilemaan sitä ennen loppusijoitusta. Sikäli mikäli meillä nyt mitään sijoitetaan koskaan loppu-, sillä paikat vaihtuvat melkein siinä, missä mummolla sukat.



Mutta hieno se on. Vaikka ei vielä paikkaansa ole löytänytkään. Päädyissä on oikein nahkaremmit, joita sitä oli hyvä kanniskella uuteen kotiinsa.




Toinen söpöys samasta paikasta oli tämä pikkureki, jonka pyyntihinta oli jopa vitosen, mutta jonka sain lopulta tingattua samaan kahdenkympin hintaan ylemmän laatikon kanssa, kun alunperin sillä setelillä piti saada vain laatikko. Aina siis kannattaa tingata, niin kauan kun molemmilla pysyy suupielet ylöspäin ja hommassa on huumori mukana.


On siinä varmaan jo tyttären taiteilemalla koristeleppiksellä vähän vilu, kun aamulla pakkasta oli kymmenen astetta ja vähän ylikin, mutta ei se valita. Ehkä tuo pikkuinen, soma reki on senkin mielestä niin soma, että siinä viihtyy vaikka koko talven!


tiistai 24. lokakuuta 2017

Tampereen tuliaisia

Viime viikonloppuna oli taas ihanan, perinteeksi muodostuneen sisustushörhöilyviikonlopun vuoro. Kokoonpano on aina sama - me kaksisisustushurjaa, ja lopputulos aina yhtä rentoutunut ja iloinen kaksikko. Tämä oli viides syksy tällaisella lomamatkalla, ja takana ovat kaupungeista Jyväskylä, Joensuu, Vaasa, Oulu ja nyt Tampere.


Kaava on jokaisella reissullamme ollut aika samankaltainen. Perjantaina ajellaan perille ja majoitutaan ennalta varattuun hotelliin. Syödään, haetaan pientä iltapalaa (karkkia en ainakaan myönnä) ja googlaillaan lähiseutujen sisustusliikkeitä. Laaditaan lista käytävistä kohteista ja mietitään, missä järjestyksessä niitä lähdetään lauantaina kiertämään. Aukioloajat ja pikkuliikkeiden sijainti määrittävät järjestyksen.


Tällä kertaa ensimmäiseksi listalle päätyi Alexandra's Lifestyle, joka yllätti pienellä koollaan. Olin kuvitellut liikkeen sisältäpäin aina isommaksi, kun siitä olen eri blogeista ylistyksiä lukenut. Valikoima oli kuitenkin kokoonsa nähden yllättävänkin runsas, vaikka yllätyksiä se ei tarjonnutkaan. Kauniin rouhea pellavainen, iso astiapyyhe lähti mukaan, mutta astiapyyhkeeksi en sitä ottanut, vaan ison keittiön pöydän päätyyn asetettavaksi sisustusasetelmien alustaksi. Kai sinä voisi jonkin sortin pöytäliinaksikin sanoa. Ripustuslenkin ratkoin siitä irti.


Oli hurjaa huomata, miten monta erilaista sisustusliikettä Tampereen kokoisesta kaupungista löytyy Kuopioon verrattuna. Ja siihenhän me vertaamme, kun se on kaupungeista lähimpänä. Liikkeestä toiseen kävellessämme huomasimme toisen ja kolmannenkin sisustusliikkeen, joita emme olleet netistä edes huomanneet. Kaikkien nimiä en enää edes muista, mutta Silver House taisi olla yhden yllätyslöydön nimi. Melko hopeaista siellä olikin!



Oma suosikkini löytämistämme liikkeistä oli Kantriina. Iso, ja täynnä ihania esillepanoja Nordalin huonekaluilla. Ainakin oletan niiden olleen Nordalia, tyylistä ja kauneudesta päätellen. Yläkuvan emalikyltti Riviera Maisonilta lähti Kantriinasta muistoksi kohti savonmaita. Ajattelin kiinnittää sen poikienhuoneen kerrosänkyyn vähän kuin rekkariksi.


Poikienhuoneeseen löysin myös kiva seinäkoristeen, niinkin eksoottisesta kaupasta kuin Minimani! Kävimme kahteen otteeseen Lempäälän Ideaparkissa, jossa myös Minimani sijaitsee, ja vieläkin jäi paljon kiinnostavia liikkeitä katsomatta. Sisustusta siellä tosin on vähemmän, mutta vaatteiden shoppailijalle se on pieni ihmemaa.

Sunnuntai on näillä reissuilla kirppispäivä. Kaikkein kutkuttavintahan on, ettei koskaan tiedä, mitä niistä löytää. Ihanimpia löytöjä kirppiskierrokselta oli mm. tämä metallivati, jonka ohi Bonuskirppiksellä ensiksi kuljin, mutta käännyin yhtäkkiä kannoillani kun tajusin että hei, sehän oli muuten hieno! Onneksi kukaan muu ei ollut ehtinyt napata tätä mukaansa.




Toistaiseksi se on ollut kynttiläalusena ja ihan vaan yläkuvan tavalla pystyasennossa astiakaappia koristamassa.




Ilmeisesti on syksy ja joku J-alkuinen juttukin lähestyy,  kun nämä kynttiläjutut osuvat joka paikassa ostosilmään. Laukontorilla sijainnut Kirpputori Tarina (jos muistan nimen oikein) myi minulle nämä lasiset tuikkukipot, jotka otin ihan vain, koska halvalla sain (yhteensä euron). Alunperin niissä oli tumma pinnoite, joka kuitenkin lähi osittain pois hintakappuja poistaessa ja loputkin tiskikoneessa. Nätit ovat ihan kirkkainakin.


Kodin Kakkonen -kirppikseltä löytyi kaksi House Doctorin kulhoa, jotka tarjoilevat nyt keittiön pöydässä omenoita ja tomaatteja. Ykkönen puuttuu, mutta se ei minua haittaa. Ei se ole niin justiinsa.


Samalla kirpparilla olisi ollut myös uskomattoman ihana klaffilipasto, jota sekä minä että ystäväni himoitsimme kilvan, ja hintakin oli vain n. 60-70 euroa, mutta sinne se jäi jonkun toisen tuunaajan iloksi odottamaan, koska se ei olisi mahtunut autoon.


Tuollainen kodinkakkonen pitäisi olla Kuopiossakin. Iso määrä vanhoja huonekaluja, ihan tolkun hintaisiakin, ja lisäksi ihan peruspöytäkirppis, iso sellainen. Lapsille löytyi tietysti hyvät määrät kelvollista vaatetta, ja jotain itsellekin. Tästä viikonlopun rentouttavasta tarve- ja tarpeettomuushankintareissusta intoutuneena sain aikaiseksi varata itsekin kirppispöydän, ja seuraavat päivät kuluvatkin tiiviisti hinnoittelu- ja tavaranlajitteiduunissa, sen mitä siltä oikealta duuniltaan tässä ehtii. Toivottavasti minäkin saan tarjota jollekulle aarteenetsijälle vuorostani löytämisen iloa ensi viikolla!