maanantai 23. huhtikuuta 2018

Kotitakki

Minulla on vuosia ollut sellainen kotineuletakki, jonka heitän aina t-paidan päälle kotona oleillessani. Se on pörröinen ja lämmin, ja sen alle mahtuu tarvittaessa myös pitkähihainen. Joskus nimittäin se kotona oleminen on niin coolia hommaa, että palelee yksillä hihoilla, ja tarvitaan toiset, ennen kuin aamulla tulille laitettu uuni alkaa levittämään lämpöään tupaan.


Nyt se venynyt ja vanunut kotitakki alkaa olla aika kurjassa kunnossa paljosta pesemisestä ja pitämisestä, ja oli aika saada sille seuraaja. Eurokankaan palalaarista löytyi tarkoitukseen (ja sisustukseen) sopiva neulospala, jonka ensiksi ajattelin lapsille välikausivaatetusvaraksi, mutta kotona äkkäsin, että itsellenihän minä tämän otan.


Reilun mittaiset hihat, paikkataskut, etuosa ilman kiinnitystä, pituutta puoleen reiteen ja takakappale sen verran korkeaksi, ettei niskaa palele. Nämä kriteerit melkein täyttyivät Ottobre Womanin merinovillatakkikaavassa Gorgeous Grey (5/2015), ja mikä siitä puuttui, muokattiin olemaan puuttumatta.


Ja nyt kun vihdoin sain aikaiseksi ommella tällaisen, tuli kauan kaivattu ja odotettu kevät, ja meiltäkin alkoivat metrin korkuiset hanget hupenemaan silmissä. Älkää käsittäkö väärin - en missään nimessä valita.


Tulee se syksykin taas, ja mikäli kesä on edeltäjiensä kaltainen, tälle on käyttöä ennen syksyn viileitäkin. Hetken vielä kituutamme sisällä karvaisimman lapseni kanssa, ja kohta meille koittaa vapaus, kun vähän lämpenee lisää ja piha kuivuu, ja sinne voi taas ihminen mennä. Ja kissa.


Sen verran olen jo ikkunasta katsellut, että aika paljon saa ruusupensaista oksia leikellä, kun lumi on niitä painollaan katkonut. Ja se suurin harmin aihe, lumipalloheisi, on kokonaan poikki, mutta onneksi siihen on kasvanut viime kesänä monta uutta vartta maasta asti, niin ei olla sen yhden nyt katkenneen varassa. Nähtäväksi jää, saadaanko lumipallokukkia tänä kesänä. Ehkä kuitenkin pian ollaan jo pihapostausten äärellä, nauttimassa mustarastaiden laulusta ja ihmettelemässä kukkapenkeissä kasvun kohinaa. Silloin vaihtuu kotitakki monesti paikattuihin pihafarkkuihin, ja elämän paras aika saa alkaa!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Puutarhajuhlaperinnettä herättelemässä

Olin eilen puutarhajuhlissa. Meillä oli vihdoin se iso, vanha talo pihapiireineen, sellainen josta olemme haaveilleet vuosia, tai oikeastaan koko ikämme. Muutto oli onnellisesti takana, lato oli tyhjennetty vanhoista romuista ja siivottu juhlapaikaksi. Kukka-asetelmia, pompomeja ja pitkä, pellavaliinan peittämä, lankuista kasattu pöytä täynnä herkkuja. Iloisia aikuisia, juoksevia lapsia. 


Illan hämärtyessä aurinkokennotoimiset valosarjat syttyivät palamaan syksyn hämärään, ja sisältä haettiin pöytään lisää tarjottavia - ja uusi termospullollinen kahvia.



Oikeasti luin Katin ja Marian uutta Juhlapuutarha-kirjaa, joka sai ajatukseni siivilleen. Minulla oli ilo ja kunnia saada kirjasta arvostelukappale kotiin, ja viimein ehdin sen lukemaan läpi rauhassa, ajatuksella. Vapaapäivän hitaasti nautitut aamukahvit jäähtyivät kuppiin, kun uppouduin tutkimaan kirjan sisältöä. 

 

Kirja ei ole pelkästään juhlienjärjestämisopas, vaan silmiä avaava hoksotin pihan monipuolisempaan käyttöön. Eikä pelkästään pihan, sillä yhtälailla juhlat voi järjestää vaikka metsään tai uimarannalle. 

 


Juhlapuutarha sivuaa puutarha-aiheita muutenkin, ja jotain kautta ne kaikki kiertyvätkin aina siihen, että juhlia suunniteltaessa näihinkin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota. Tarkoitus ei ole se, että kaikkialla olisi jokainen kivenmurikka ja heinänkorsi ojennuksessa, mutta kun puutarhan perushuolto on tehty keväällä huolella ja pitkin kesää tehty kylvöjä ja muita puuhia silmälläpitäen mahdollisia pippaloita, ei juhlien alla iske pihapaniikki tai puutarha-ahdistus. Näin jää aikaa keskittyä itse juhliin, joille kesäinen pihamaa on (varsinkin hyvän sään sattuessa) mitä ihanin pitopaikka. Ja kuinkas muuten - kirjasta löytyy vinkkejä myös siihen, miten varautua oman kotomaamme yllättäviin kesäsäihin.



Kooltaan tämä teos on muhkea tietokirja, mutta sisällöltään se on tietokirjan lisäksi myös mitä kauneinta silmänruokaa ja voimakas sysäys uusille ideoille ja haaveille, kuten alun mielikuvamatkani todistaa. En ole vanhan talon kaipuuni kroonistumisesta huolimatta koskaan hoksannut ajatella, että sellaisen löydyttyä voisin pitää juhlat, mutta tottakai pitäisin. Voisiko parempaa syytä ollakaan kuin se, että olisimme päässeet kotiin.





Myös vuosia mielessä muhineet ajatukset lettukesteistä pergolamme varjossa saivat uutta puhtia. Miksi vain suunnittelen, jos voin toteuttaakin! Tai miksen tarjoaisi naapureille vaikka kakkukahveja pionin kukinnan kunniaksi? Ei juhlien tarvitse aina olla suurta ja työlästä, sillä ideahan on nauttia ja iloita, ei suinkaan stressata.



Tajusin muuten tätä kirjoittaessani, että vuosia sitten, nuorena ja reippaana, järjestimme useammat puutarhajuhlat ystävillemme. Ajankohta oli aina kevät, se ihana alkukesän aika, kun ulkona on nurmi kuivunut ja tarkenee grillailla ilman takkia. Syömiset hoidettiin pääasiassa nyyttäreinä, ja mukana olivat ystävien lisäksi myös lapset, jotka meillä kaikilla olivat siihen aikaan vielä ihan pieniä.  Sitten muutimme vanhasta, rakkaaksi käyneestä vuokrarintsikasta uudistaloomme, jonka pihamaa oli rakentamisen jäljiltä hiekkaa ja savivelliä, ja rentojen juhlien pito jäi. Mutta hei, nyt meillä on nurmikko. Ja grilli. Ja pihauuni. Joko ensi kesänä tänä keväänä elvytettäisiin vanha perinne jälleen eloon! Nyyttärien lisäksi voisin suunnitella tarjottaviakin, ainakin osittain, niin etten stressaisi, mutta olisi kuitenkin jotain pientä herkkua myös talon puolesta. Sopivia reseptejä tähän tarkoitukseen löytyy tästä innostavasta kirjauutuudesta.



Aurinko paistaa ja kihisen uusista suunnitelmista. Kevätenergia virtaa minuun, ja oikein odotan, että voisimme jälleen tavata kaikki yhtä aikaa, ihan kuin ennen. Kiitos teille, Kati ja Maria, tästä sysäyksestä. Voi olla, että ilman teitä ja kirjaanne olisi tämäkin kaunis perinne unohtunut pian kokonaan! 

Ps. En muuten ole tiennyt, että syreeninkukkia voi syödä. Tämänkin opin tästä kirjasta!



Kirjakuvat ovat Juhlapuutarha-kirjasta, muut ovat omia.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Seinäsuunnitelmia

Tarttis tapiseerata yksi seinä.


Tuo eteisen seinä on tässä kuuden vuoden aikana ottanut paljon osumaa ja vaatii joka tapauksessa kittaamista ja uutta maalia, joten keksittiin sitten, että voishan siihen laittaa samantien jonkun raflaavamman pinnan. Se on vielä niin rikkonainen ovineen ja valokatkaisijoineen, että vaikka siihen lätkäisisi miten rajun kuosin, niin tuskin se siitä kauhean levottomaksi voisi mennä.


Meillä on mielessä siihen joku tiili- tai betonikuvioinen tapetti, kun siellä on muuten niin vaaleaa, ja toisaalta eteisen teollisuustyyliset valaisimet ottaisivat varmaan ilolla seurakseen lisää industriaalia.


Yläkuvien tapetit löytyvät RTV:n Factory-sarjan malleista, ja ovat vahvoina ehdokkaina tuohon seinälle. Olen ollut ihan aina heikkona tuollaisiin rapattuihin ja rapistuneisiin tiilipintoihin muutenkin.


Tykkäisin kovasti myös näistä vanhahtavista kuviotapeteista, kuten tästä Sandbergin Violasta, mutta tämä sai täystyrmäyksen siipalta samantien. Hyväksyin sen, mutta jos meillä joskus on vanha talo, lupaan, että tällaisilta ette tule välttymään!


Tällainen lautaseinäkuvio rapistuneine maaleineen olisi myös minusta kauhean kaunis, mutta se pitäisi ehdottomasti laittaa vaakatasoon, jotta se ei näyttäisi seinälle nousevalta lattialta.


Entäs tämä sitten! Fiilis on ihan kuin jostain tehdasrakennuksesta. Niin upea! Tähän vain ei päästä toistuvakuvioisella rullatapetilla, ja neliöhinta (36e) on sama kuin kokonaisessa rullassa nonwoven-tapettia. Hukkapaloja tulee ovien takia melkein puolet koko seinästä, joten tällainen ei ole vaihtoehto. Toki keksisin hukkapaloille helposti mutakin käyttöä, mutta kyllä se silti tulee liian kalliiksi, kun kyse on ihan vain turhamaisesta ja ylimääräisestä remontista.

Jos hinnalla ei olisi merkitystä, tällainenkin olisi tosi jees. Tässäkin tosin joutuisi miettimään, onko suunta väärä. Tiilikuvioissa se menee luonnostaan oikein, kun tiilet ovat vaakatasossa.


Yksi betoniseinäsuosikki on meillä molemmilla tämä Tom Hagan valokuvatapetti. Tämä tarvitsisi ehdottomasti ison, ehjän seinän. Kuvan seinällä on korkeuttakin niin, että aito tehdasfiilis on ihan käsinkosketeltava!


Tällaisissa tehdastyylin tunnelmissa tällä kertaa. Jospa pääsemme jossain vaiheessa postaamaan toteutetusta muutoksesta! Hyvästit sävyttämättömälle valkoiselle seinälle, tervetuloa uusi, rouhea seinä!

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Ylellisesti itselle



Hiihtoloma oli siitä ylellistä aikaa, että ehdin pitkästä, pitkästä aikaa ompelemaan jotain itselleni. Olin nähnyt jossain somen syövereissä kivan näköisen kaavan, ja sen ehdin tilaamaan sopivasti niin, että se saapui ennen loman alkua. Kyse oli tästä paljon Instagramin ompelukuvissa nähdystä kaavasta nimeltään Bowline sweater. Se piti tilata kaukaa ulkomailta, täältä. Kaava tuli tosi ihanassa pahvikotelossa ja oli ilo silmälle jo ihan kaavanakin, eikä puseron mallissakaan ole valittamista. 


Tein testiversion lyhythihaisena, kankaasta jonka olen joskus saanut anopin kätköistä. Vastoin odotuksiani siitä tulikin ihan käyttökelpoinen pusero ensiyrittämällä, eikä kaavassa ole muokattavaa. Piirsin kaavasta S-koon, joka on minusta reilu normaaliksi ässäksi, kun käytän vaatteissa yhtälailla M-kokoa myös.


Testikangasta oli sen verran vähän, että jätin pitkät hihat pois, ja helmaan ei ihan riittänyt kaavan mukaista pituutta. Muuten mentiin ihan ohjeiden mukaan, ja lopputulos on ihan jees. Sinistä en ole pukenut päälleni vuosiin muuten kuin farkuissa, mutta aika näyttää, joko osaisin käyttää sinistä yläosaakin.




Tuon harjoittelukappaleen jälkeen ompelinkin lasten pitkiksiin tarkoitetusta Eurokankaan palatrikoosta toisen puseron, ja tällä kertaa ihan ohjeiden mukaan pitkillä hihoilla, jotka muuten ovatkin juuri sopivasti ihanan pitkät! Helmaan lisäsin jokusia senttejä, mutta ilmankin pärjäisi kyllä. 



Tämä pusero on ollut jo päällä ja pesussa, ja kuvaan kaivoin sen korista, joten se on reilusti rutussa. Kangasvalinnasta mainittakoon sen verran, että jos näihin ryhtyy, kannattaa valita hyvin laskeutuva kangas. Tämä vaaleanpunainen on vähän liian kevyttä tähän, ja kaulusta joutuu alkuun vähän asettelemaan, jotta sen saa asettumaan kauniisti. Uskoisin tekeväni näitä vielä muutaman lisääkin, joten ehkä näette näitä jatkossa useampia.


Yksi juttu, mitä olen etsinyt jo kauan löytämättä, on vaaleanpunainen pitempi talvitakki. Ihan vain, koska halusin. Ja kun ei sopivaa ole löytynyt, päätin tehdä sen lopulta itse. 


Kaava on sama kuin tässä pari vuotta sitten ompelemassani parkassa, mutta muokkasin alkuperäistä kaavaa (OB woman 5/13) taas reippaasti, ja nuo harmaaseen takkiin piirtämäni kaavatkin olin ehtinyt johonkin kadottamaan, joten sain aloittaa urakan ihan alusta. 


Alkuperäinen kaava on reilun kokoiseen kesätakkiin piirretty, mutta sitä muokkaamalla ompelin takkiin myös levyvanusta välikerroksen, ja tietysti vuorin sisäpuolelle.


Takkikangas on Eurokankaasta, wales-puuvillaa. Se löytyi verhoilukankaista, mutta kerrankos sitä kuljetaan sohvaksi tarkoitetussa takissa! Harmikseni en löytänyt saman sävyisiä vetoketjuja mistään, joten tyydyin toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon, harmaaseen. 


Ja koska vetoketjuista piti valita harmaa, valitsin sen myös vuorin väriksi, jotta vetskareillakin olisi kotoisampi olo. Jälkikäteen katsottuna on ehkä jopa parempi, ettei sitä ensimmäistä värivaihtoehtoa löytynyt.


Vetoketjun päälle tulevan läpän jätin taas pois, joska inhoan niitä joka paikkaan tarttuvia tarranauhapaloja niissä, mutta tuulilista sisäpuolella kuuluu aina asiaan. Tällä kertaa taitoin sen ketjun yläpään suojaksi näin, kuten alkuperäisohjeessakin tehtiin.



Ompelin huvikseni niskaan kokomerkin, jonka hoksasin takkia tehdessä ompeluroskiksessa. Ostamistani valmispaidoista leikkelen aina kiireesti irti kaikki niskaa raapivat laput, mutta takkiin tämä kelpasi, kun lappusen koko sattui vastaamaan todellisuutta. 


Muokattavaa löytää oma silmä lähes kaavasta kuin kaavasta, ja saksien teriin joutuu tämäkin, mutta tästäkin versiosta tuli ihan pidettävä. Seuraavaan muokkaan hiukan selkäosan istuvuutta, hihoja ja takahelmaa.


Häikäisevän aurinkoisia talvipäiviä just sulle!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Loma jolla "ei tehdä mitään"

Talvilomaviikko on alkanut, ja jalo suunnitelmani on olla suunnittelematta mitään ohjelmaa koko viikolle. Se, etten suunnittele mitään, tarkoittaa meidän taloudessamme sitä, että sohva vaihtaa paikkaa, kaappi ja sänkykin vaihtavat paikkaa, ja tässä tapauksessa on niiden lisäksi on vaihtunut esimerkiksi kuivausrumpu ja sängyn jalat.


On nimittäin niin, että vaikka tuo meidän uskollisesti palvellut jenkkisänkymme olisi kuinka hyvä nukkua, kiukuttaa semmoinen, ettei sen alle saa mahtumaan imurin suulaketta. Lastalla tai rikkaharjalla vedellessä jää johonkin nurkkaan aina pölyä, ja sitten ihmetellään, miksi on aina yöllä nokka tukossa. Niinpä aloin puuhaamaan sänkyyn korkeampia jalkoja, kun tajusin, että huonekaluliikkeissä myydän semmoisiakin.



Tuli kuitenkin mutka matkaan. Kaikissa harkitsemissani valmisjaloissa kiinnityssysteemi on pitkä kierretappi jalan yläpäässä, mutta meidän sängyn jalat olivatkin hiukan monimutkaisempaa sorttia. No hätäkös tässä - siippa päätti tehdä jalat itse. Kakkosnelosesta sorvaili samanlaiset kiinnityskohdat, ja sen verran karvalankun kylkiä höyläsi, että ne saattoi tuoda sisälle. Minä maalasin jalat valkeaksi kalkkimaalilla. Vanhat, paljon ohuempaa tekoa olevat jalat joutivat polttopuulaatikkoon.



Uudet jalat eivät kuvassa näy, mutta korkeutta tuli sängylle kymmenisen senttiä lisää, ja imurin suulake mahtuu nyt iloisesti kulkemaan sängyn alla, ja mahtuupa sinne muutama tenavakin. Lupasivat noutaa sinne joutuvat tavarat sieltä tarvittaessa, koska siellä on kuulemma hauska lymytä. No kun jalat vaihtuivat ja järjestys koko makuuhuoneessa, alkoi mutenkin tehdä mieli muutosta. Yöpöytiä olen jo pitkään katsellut sillä silmällä, että hankkiudun niistä eroon. Yläkuvassa on oikeassa reunassa näkyvillä vanhan mallin yöpöytä, jollaiset aikanaan kävin Citymarketista ostamassa. Valkoiset korit on jo aikaa sitten maalattu harmaiksi, ja siniruutuiset kankaat vaihdettu itse ommeltuihin beigesävyisiin. Ne ovat turhan maalaisromanttiset nykymakuuni, ja tänään kokeilin pientä muutosta. Haalasin eteisestä Ikean Hemnes-pikkupöydän tuonne nurkkaan ja pöllin pojan koulupöydältä siihen valaisimen. Heti alkoi näyttää paremmalta, etenkin, kun pöydän sävy on ihan sama kuin puolison aikoinaan nikkaroimassa sängynpäädyssä.


Näyttää pahasti siltä, että on haettava meille toinenkin Hemnes. Ja hankittava pojalle uusi koulupöydän valaisin! Narsissit majailevat muuten hedelmäcocktail-säilykepurkissa. Se on aika kaunis tuollaisenaankin, enkä ehkä ryhdykään sitä maalaamaan, vaikka alunperin ajattelin vetäistä sen mattamustaksi.


Olohuoneeseenkin on tullut sen verran muutosta (sen järjestyksen muuttumisen lisäksi), että sohva vaihtoi värinsä valkoisesta pellavaisen beigeen. Beigelle olin jossain vaiheessa jo melkein henkisesti allerginen, mutta toisin kuin aikaisemmat Ikean beiget päälliset, tämä uusi malli on sen verran vaalea, että näyttääkin yhtäkkiä hyvältä.

Sain muuten maalatuksi nuo pirtinpenkkien jalat valkoisiksi. Tuli aika paljon raikkaampi ja valoisampi, ja nyt maltan ihan helposti odottaa, että ilmat lämpenevät ja pääsen viimeistelemään pöytä- ja penkkitasot valmiiksi.


Ja koska lomaviikko on vasta alle puolessa välissä, ehdin aloittelemaan ompelujuttujakin vielä. Menoksi siis!