sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Heinäkuun illan hämärässä

Niin käy joka vuosi. Minuun hiipii pieni haikeus heti, kun illat alkavat hämärtyä.

Syreeni

Ilta-aurinko paistaa matalalta ja painuu aikaisin puiden taakse. Jos muistaisin viedä ulos aurinkokennovalaisimia, erottaisin jo niiden valot hämärästä illasta.

Ritausma


Oikeastihan nämä hiljaiset, pysähtyneet kesäillat ovat kauniita, mutta en millään pysty näkemään niitä pelkästään kauniina. 

Kuukausimansikka

Kaikkien makeiden tuoksujen, kypsien makujen ja kukkien paljouden keskeltä erotan syksyn lähestymisen. Sen loputtoman pimeyden vääjäämättömän lähenemisen.

Siankärsämö

Puistoruusu 'Ilo'


Pioni 'Sarah Bernhardt'


Mutta sitä ennen kaiken touhun, tekemisen ja kesäisen menemisen keskellä yksi suurimpia iloja kesässä on minulle tämä oma piha. Kaikki sen kasvun ihmeet, kukat, isommaksi kasvavat pensaat. Jakoikään ehtineet perennat...



Jos oli pihan perustaminen mielenkiintoista puuhaa, vielä hauskempaa on se, kun nyt vuosia myöhemmin saa nauttia työnsä jäljistä. Siitä, miten pensaat alkavat muistuttaa yksittäisen risun sijasta pensasta, ja perennoistakin osa on jo jakoiässä.

Kuninkaanangervo


Olen monesti miettinytkin, että talon myyminen ei tuottaisi minulle samanlaista haikeutta kuin pihan luovuttaminen uuden omistajan käsiin.





Piha on kuitenkin ollut itselleni se ihka ensimmäinen oma piha, harjoittelukappale, kokeilukenttä. Monta onnistumista, mutta myös epäonnistumisia. Ja virhevalintoja. Kai siihen on antanut palasen itseään.

Peittoruusu 'Fairy'

Kesäpikkusydän

Tällaisia iltamietteitä täällä. Jos huomenna voisi vihdoin olla hetken satamatta, saisin levitetyksi peräkärrykuormallisen katetta, minkä ansiosta piha olisi taas astetta valmiimman näköinen, ja aikaisemmin perustetut alueetkin pysyisivät kurissa ja järjestyksessä katteen lisäyksen ansiosta.


Harjaneilikka

Ihanaa alkavaa viikkoa meille töihin jo palanneille. Lomalaisilla on ihana viikko sanomattakin, sehän on selvää! Unohdetaanhan syyshaikeus vielä hetkeksi ja nautitaan kesäviikoista kaikilla aisteilla, satoi tai paistoi!

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Uuniaarre

Kävipä vuosia sitten niin, että huomasin siipan sukulaisten nurkissa rojukasassa uunin. Koska se oli selkeästi heille roska, ajattelin sen olevan kenties meille aarre. Poikkesimme kysymään, ja niinhän asia oli. Uuni muutti meille, ja vuosia se on odottanut paikalleen pääsyä vaakatasossa trukkilavan päällä. Tulipesässä ja piipun tyvellä kasvoi jo sammal.


Sitten kävi niin, että nappasin autotallin rakentamisen vuoksi pihaan tilatusta sorakuormasta pikkuisen omiin käyttötarkoituksiini ja värkkäsin kaasugrillille paremman sijoituspaikan. Maata reilusti pois, sanomalehtiä kasa alle, paksusti soraa ja puuritilät. Valmista. Kohta huomasin tietysti, että uuni sopisi hyvin siihen viereen, ja samalla konstillahan sillekin pian paikka tehdään.


Ja niin tehtiin.


Usean sadan kilon painoinen mötikkä oli aika pelottava siirrettävä, mutta niin tuo tehokaksikko, siippa ja Taavetti, selvisivät siitäkin.


Ollaan nyt vähän kahden vaiheilla, mitä sille tehdään seuraavaksi. Vieläkö pinnoitetaan se jollain, ja nostetaanko sitä esimerkiksi vanhojen tiilien avulla ylemmäs. Minusta se on aika hauska noinkin, mutta uunin etukulmasta oli iso pala irti, ja sen liimaaminen paikalleen erottuu nyt keltaisena urana irrronneen palan ja uunin liitoskohdassa. Maalaamalla uunin vaikka mustaksi saisi liitoskohdankin huomaamattomaksi.


Mutta tehtiinpä lisämuokkauksia tai ei, niin lysti siinä on jo nyt makkaraa paistaa tai ihan vain tunnelmoida.




Uunin vierelle jäi tyhjää reunaa, kun nostin siitä ylös kaikki pusikoituneet ja nokkosen valtaamat ojakellukka- ja puna-ailakkikasvustot. Päätin päästä jatkossa helpommalla, ja istutin tilalle pihalta löytyneitä juurivesoista kasvaneita pensaan alkuja. Nyt siinä kasvaa kiimingin- ja idänvirpiangervoa sekä metsäruusua ja syreeniä. Kunhan saan juurelle paksun kerroksen katetta, tämä reunus kasvaa ja pärjää lähes hoitamatta. Bonuksena saan eri neljä eriväristä kukintaa pitkin kesää.


Kolmen viikon kesäloma kotona touhuamisineen ja reissuineen on nyt takana päin. Monta tällaista pitkään odottanutta projektia on saatu tehdyksi, ja mieli on nollannut työasiat täysin. Loma on siis tehnyt tehtävänsä, ja tänään on hyvä palata töihin. Kesää on onneksi jäljellä edelleen, ja saamme nauttia "pihakeittiöstämme" vielä pitkään.


lauantai 8. heinäkuuta 2017

Havahtuminen lomakoomasta

Tosimummo on niin lomalla, ettei edes muista olevansa bloggaaja!


No tämän pienen hetken muistan, vaikka kuviakin on viime päivien ja viikkojen touhuista aika huonosti. Yläpuolen kuva on tältä päivältä, kun oli ihana aurinkoinen ja lämmin sää, ei liian kuuma kuitenkaan, ja leppeä kesätuuli viilensi ahertajan oloa ajoittain. Liki täydellistä! Alla olevan humalakaaren takana aherretaan autotallia, joka alkaa nyt olla lattiavalulle valmis. Ja jos viime kesänä epäilin, ettei humala tuossa kovin reheväksi kasvakaan, täydessä auringossa, niin väärässä olin. Kyllä kasvaa, ja voi miten minä siitä iloitsen!


Olen viettänyt loma-kolmeviikkoisestani nyt kaksi, ja yksi ihana viikko on jäljellä. Yhtä muutaman päivän reissua lukuunottamatta olen saanut nauttia lomasta kotona, sillä siippa on ahertanut palkkatöissä eiliseen saakka ihan täysillä.


Ja mitä olen tehnyt - no ollut ihan pihalla. Aamusta iltaan, poudassa ja vesisateessa. Kulkenut, nauttinut, touhunnut, kanoja katsellut.


Meillä on ensimmäinen kiltti kukkokin, ja siitä olen erityisen iloinen. Mukava, kun uskaltaa käydä kanalassa ilman haarniskaa ja haravaa. Tämä poika väistää emäntäänsä, kuten pitääkin. Huonona puolena herrasta mainittakoon aamuvirkkuus, joka käy ilmi siinä, että kiekuminen alkaa kahden aikaan yöllä. Kyllä se joskus ärsyttää, kun siihen herää.


Eilen kävin Hankkijalla, ihan vaan oksasakset uusimassa ja samalla uuden pikkuharan ostamassa hajonneen tilalle. Siellä oli kuitenkin iki-ihanaa Mårbacka pelargonia, ja niitä piti ottaa sieltä mukaan useampi. Pelakuun alla oleva pikkupöytänä toimiva laatikko on saatu naapurin isännän ostamasta purkukuntoisesta talosta.


Tähän suureen ruukkuun oli jäänyt jonkun viimekesäisen kukkasen siemeniä multaan, ja hauska yllätys oli, kun huomasin alkukesästä kasvua käyttämättä olleessa ruukussa. En ole siihen mennyt sorkkimaan, ja nyt sieltä alkaa työntymään valkoisia kukkiakin. Olettaisin sen olevan jotain matalaa neilikkaa. Kasvakoot, ajattelin, ja nostin portaille koko purkin. Katsotaan, millainen kukitus sieltä on saapumassa!


Viime vuonna joku vihulainen tuhosi akileijan kukat lähes tyystin, mutta nyt niitä taas saa. Ihanasti on ilmestynyt myös siementaimia sinne tänne. Yhtäkään kukkivaa, siemenestä kasvanutta lehtoakileijaa en ole raaskinut siirtää.

Ritausma-ruusu alkaa olla jo iso puska. Nuppuja en ole enää ryhtynyt laskemaan, mutta kukinta on nyt alkamassa, ja silti pensas erottuu jo lamoherukan keskeltä kauas kukkineen. On se sitten ihana! Nyt saattaisi jo raaskia leikata maljakkoonkin jonkun kukkivan oksan, kun pensaalla alkaa olla reilummin kokoa.



Kaapelikelapöydässä kasvaa isossa ruosteisessa padassa riippapelargoni, jossa on tosi somat, kerrannaiset kukkaset. Olen tosi laiska kukkien kastelija, ja siksi suosinkin enemmän perennoja, jotka pärjäävät istutuksen jälkeen kastelematta. Muutama kesäkukka on silti aina hankittava, jotta saa somistusta portaille ja pöytiin.


Tänä iltana keskeytin pihapuuhat hetkeksi ja ryhdyin maalinpoistohommiin. 


Tällainen kalusto minua on odottanut auton kuomukärryssä useamman viikon.


Tämäkin aarre odotti löytäjäänsä samaisessa aikaisemmin jo mainitsemassani purkutalossa. 


  
Nyt vihdoin ajattelin katsoa, mitä sen mintunvihreän maalikerroksen alta löytyy, ja löytyihän sieltä. Monenlaista. Viininpunaista maalia oli ainakin, ja paljon pakkeloituja koloja penkin reunoilla.


Istuinosassa oli sitä punaista, mutta jalat on maalattu vain kertaalleen mintunvihreällä. 


Katselen ja kuulostelen, millaiseksi nämä haluavat alkaa. Vastaukseen saakka jatkan meditatiivista kuumailmapuhaltamista ja katson, miten maalikerrokset kuumenevat ja nousevat kuprulle. Kesäloma kotona pitäisi määrätä laissa. Mikä rentouttaisi ihmistä paremmin kuin pikku puuhastelu, pihatyöt, tuunailu, ja kaikki tämä ilman kalenteria ja kelloa. Kyllä ihminen voi nyt hyvin!

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pihavajaa tervehtimässä

Käväisin viime viikolla tervehtimässä pihavajaani. Se odottelee sellaisia aikoja, jolloin saisin mies- ja konevoimia avukseni, ja sillä välin sen ympärille kasvaa näköjään melkoinen viidakko.


Tuleva pihavajamme, entisessä elämässään sauna, sijaitsee autioituneen pihapiirin perällä, ja koko piha rakennuksineen ja vanhoine puineen on varsin viehättävä kokonaisuus. Jos sijainti ei olisi mahdoton, minulla olisi kova kiusaus ostaa koko paikka rakennustontiksi. Olisiko ihanampaa kotiintuloa kuin nousta tällaista kujaa suoraan etuovelle. Olen aina rakastanut myös pihatien keskellä kasvavaa vihreää kaistaletta.


Aitat aarteita pullollaan. Voin vain kuvitella. Osaa pääsin katsomaankin, kun tehtiin kaupat pihavajasta.




Talo on aikaisemmin samalla paikalla sijainneen talon hirsistä tehty, ja samoista hirsistä on kauan sitten rakennettu myös meille siirtyvä pihavaja.





Tätä katsellessaan tuntee olevansa jossain ihan muualla kuin kotinurkilla. Paikka paikan päällä. Navetan vintillä on kuulemma joskus asunutkin joku omassa yksiössään.


Joku hellämieli varmaan.



 Sieltä täältä pitkin pihaa nousee vanhoja perinneperennoja.


On siinä talolla kaunis paikka koivikkoisella mäellä! Kuvan taka-alalle jää vielä järvinäkymät.


Istutetut ja itsekseen sinne kasvaneet kaunottaret kilpailevat kauneudessa.





On vain ikävä tosiasia, ettei mikään kestä ikuisesti. Hoitamattomana varsinkaan. Viime talvi oli romahduttanut suuren suulin toisen päädyn.




Monen monta perinnekasvia sieltä löytyy, ja jos tuosta joku olisi joskus voinut pihaa ryhtyä raivaamaan, olisi sieltä päässyt löytämään monen monta aarretta. Omenapuitakin siellä kasvaa villiintyneenä puolenkymmentä.



Juhannusruusu oli viime viikolla nupulla. Jokohan se nyt kukkii? Omassa pihassa nämä ovat vielä avautumatta.


Tämäkin sulotar. Pikkuisen on kukinta kaikessa meidän pihaa edellä. Syynä siihen mahtaa olla korkeampi kasvupaikka. Saavat enemmän aurinkoa, ja ennemmin keväällä.


 



Kerrassaan viehättävä paikka. Sen mahdollisuudet kenenkään asuinpaikkana on kuitenkin poljettu kansainvälisen lannoitejätin jalkoihin, ja nähtäväksi jää, loppuuko meidän uuden kotimme loru saman jätin rattaisiin, vai asutaanko tällä paikalla hyvinkin vielä kymmenien vuosien päästä. Sitä emme toistaiseksi voi kuin arvailla. Ja odottaa tuomiota.