maanantai 15. toukokuuta 2017

Kivirivi etupihalla

Sain toiveen esitellä uudestaan kiviprojektiamme, kun vanhat kuvat ovat ehtineet blogista katoamaan. Ja koska ulkona on kaksi astetta kylmää ja kello niin paljon, ettei uloskaan enää kannata lähteä, on sama näpytellä tämä nyt, kun sopivasti on sellainen hetki. 


Meidän hakkuuaukeana ostamamme tontti on loivassa rinteessä. Sen lisäksi leimaava tekijä on kivet. Niitä on joka puolella, isoja ja pieniä, maan alla ja maan päällä. Kaikkialla. Kun ryhdyimme suunnittelemaan nurmea etupihalle, kivien määrä kävi todenteolla otsalohkoon. On edelleen tänä päivänäkin ihan sama, mihin lapionsa tällä tontilla iskee - se kolahtaa aina kiveen.



Suurimmat järkäleet, joita kaivurikaan ei saanut ilmaan, haalattiin kauhan avulla riviksi kuvan oikeaan laitaan. Tässä ne ovat vielä yhtenä röykkiönä.




Pihan vasemmalle reunalle tehtiin pieni pengerrys kivien avulla, jotta koko nurmialue ei olisi yhtä kaltevaa pintaa. Rivin alapuolelle kaivettiin ensiksi salaoja, kuten pitkin pihaa muuallekin. Sen jälkeen siippa asetteli traktorin ja kaivurin avulla isoista kivenjärkäleistä mahdollisimman tiiviin aidanteen. Vasta sen jälkeen työnneltiin yläpuolen maamassat kiviä vasten.



Melkoista tasoittelua se tietysti vaati ennen kuin oltiin nurmikkovaiheessa, mutta sekin aika koitti. Ensiksi kylvettiin nurmi "alapuolelle", yläpuoli oli siinä vaiheessa vielä kesken. Jätekatos asettui luontevasti kohtaan, johon roska-auton perä yltää, kun se peruuttaa pihaan.



Nurmenkylvövaiheessa emme ehtineet keskittyä kivireunan viimeistelyyn. Se kaivettiin myöhemmin auki ja täytettiin soralla.





Ennen kuin kivirivin yläpuolelle saatiin nurmi, kasvoivat reunalla jo lamoherukat. Siinä on kyllä sellainen pengerryksen koristaja, ettei voi kuin kehua! Keväällä se on lehdessä ensimmäisenä, kasvaa ja leviää nopeasti, eikä vaadi kasvualustaltakaan paljon. Olen surutta leikellyt maahan ulottuvia oksia, ja jos ne ovat ehtineet juurtumaan, saa niistä uusia taimia. 



Tässä sadetetaan jo yläpuolenkin nurmenkylvöksiä.


Kun nurmi, kivet ja kaikki perusasiat oli saatu aloilleen, pääsin täyttämään pengerryksen reunaa muullakin kuin lamoherukalla. En äkkiä edes muista mitä kaikkea siinä kasvaa, mutta ruusupensaat ovat valloittaneet ison osan, samoin sormustinkukat ja jokakesäiset unikkokylvöt.






Tässä on päästy siistimään alapuolen reunus soralla.








Eipä tästä ehkä kauheasti apua ollut kenellekään vastaavan projektin suunnittelijalle. Mutta jos inspiraatiota edes löytyi, niin eteenpäin sekin on. Meillä ei tosiaan näihin piha-asioihin ole minkään valtakunnan pätevyyttä, vaan ihan oman fiiliksen ja kokeilun kautta on edetty alusta saakka. Jokunen huonokin ratkaisu on tehty ja jälkikäteen korjailtu, mutta tästä kivipengerryksestä tykkään kovasti aina vaan.



Viimeinen kuva on vuoden takaa, kesäkuulta, kun idänvirpiangervot kukkivat.



Aika ihanaa.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Purkajaiset

Saunamökki on ollut meidän omaisuutta nyt neljä päivää.


Ensiksi se on ollut sijoillaan vuosikymmeniä lähes muuttumattomana, maatunut omassa rauhassaan metsän kasvaessa ympärillä. Se on majoittanut ampiaisia, lintuja ja ties minkälaisia tupajumeja suojiinsa, ja nyt me revimme sen kaiken atomeiksi.


Harmi on ollut suuri, kun kehikko ei olekaan ehjä. Kuitenkin ne kohdat, joissa hirttä on, ovat täydellisiä. Purkamisen lomassa olen useaan otteeseen istunut mättäälle ihailemaan vanhoja hirsiä. Kukahan nekin on aikanaan veistänyt, tehnyt hienot salvokset, sovitellut ne toisiinsa. 


Olisko tuo joku uskonut, jos hänelle olisi silloin kerrottu, että seuraavalla vuosituhannella joku toinen ihastuu niihin hirsiin ja haluaa siirtää ne pihaansa. Ja että se toinen riehuu sorkkaraudan ja vasaran kanssa kaiken muutamassa päivässä alkutekijöihinsä.

 

Kattopanelointi on tosin kovempi juttu. Joudun nousemaan ensiksi välipohjaan ja tyhjentämään sieltä purut ja kaiken sen eläinperäisen materiaalin, jotta pääsen repimään paneloinnin saamatta kuutioittain purua niskaan. Jos minulla todetaan muutaman viikon päästä myyräkuume, tiedän, mistä olen sen saanut. Uskomatonta, miten paljon hirsien välissä, levytysten alla, voikin olla hiirenpapanoita!



Saunamökin toinen pääty on lautarakenteinen, ja tarkoitus on saada mukaan vain tuo hirsinen puoli. Siinäkin on pihavajalle hyvin kokoa. Siellä sisällä ollessani katselin, että ihan se menisi pienestä kamarista, jos kyse olisi talosta.


Tällainen hirsikaunotar sieltä levytysten ja panelointien alta löytyi. Kaikkea ne ihmiset piilottavatkin!


Paljon on vielä työtä edessä. Silti näen jo mielessäni mökin meidän pihamaalla. Kyllä laho ja homeinen voikin olla kaunista. Hirsi on todellista taidetta!

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Sahajauhoja päässä

Kaikki varmaan tietävät minun olevan kovasti rakastunut hirsiin. Oikein kovin soisin asuvani joskus hirsiseinien suojassa, mutta tällä hetkellä kuitenkin yksi hirsinen, taloa huomattavasti vaatimattomampi unelma on toteutumassa.




Tällainen vuosikymmeniä käyttämättä ollut saunamökki on nököttänyt lahoamassa tuossa pikkumatkan päässä meistä, autiotalon pihassa. Olen siihen kulkiessani kiinnittänyt huomiota joka kerta, ja tänä keväänä lopulta tartuin härkää sarvista ja ryhdyin selvittämään omistajan nimeä maanmittauslaitoksen kautta. Kun omistaja oli selvillä ja Fonectalta saatu yhteystiedot, oli aika selvittää, josko saunamökki hyvinkin olisi ostettavissa. Siippaa kovasti huolestutti, että tarjoaisin mökistä liikaa rahaa tai ties vaikka mitä antaisin pois vaihdossa, joten hän tarjoutui ritarillisesti soittamaan.



Kun omistaja saatiin kiinni, oli hän etelässä talvea paossa. Sovittiin, että palataan asiaan, kun lumet ovat sulaneet ja pihaan pääsee muullakin kuin moottorikelkalla. Viime viikolla piha oli vihdoin sen verran sula, että soitimme uudestaan. Sovimme tapaamisen tälle päivälle.




Eihän se mikään ruusu ole, mutta mitä ulkovuorilautojen ja sisäpuolen levytyksen alta pystyi näkemään, runko oli tosiaan hirttä. Ja sitä tämä mummo arvostaa! 


Sisältä on lauteet purettu pois aikoja sitten, kiuaskin on viety. Homeen haju on niin väkevä, että sisälle en juuri ole mennyt ennen kuin nyt.





Paikan omistaja tuli meille, käteltiin, esittäydyttiin, ja yhdessä jatkoimme tästä autiotalon pihaan. Sauna kierrettiin katsomassa, seiniä potkittiin, ja omistaja totesi, että hänen puolestaan voidaan vaihtaa kopperon omistajaa.


Koetin pidätellä intiaanihuutoani, ja taisin onnistuakin olemaan ihan asiallinen aikuinen. 


Samalla kierreltiin katselemassa paikkoja ja kyselin tietysti intopinkeänä omistajan muistoja tästä paikasta, syntymäkodista. On hurjaa ajatella, että joskus kävisi katselemassa itse omaa syntymäkotiaan tällaisessa kunnossa.

Mutta kaupat tehtiin, ja lupasin lähettää myyjälle kuvia lopputuloksesta, kunhan kömmänä on siirretty meille. Pikaisesti kävimme kuopuksen kanssa syömässä kotona ja palasimme takaisin saunamökille - omistajina.



On se kuulkaas sitten hienoa omistaa homeinen saunamökki! Purkajaisten aluksi piti heti saada ikkunaa auki, jotta sisälle tulisi edes vähän raikkaampaa ilmaa. Hengityssuojainkaan ei ehkä haittaisi.




Sorkkarautaa ei talosta löytynyt, eikä naapurikaan ollut kotona, että olisi lainaan saanut, mutta kahdella vasaralla lähdettiin kuopuksen kanssa kokeilemaan, ja aika paljon jo saatiinkin aikaan. Vähän meinasi itseänikin naurattaa ajatus siitä, että hädintuskin on mökki vaihtanut omistajaa, niin jo on laudat irti seinistä.




Pikkuisen pula-ajan mallia tämä mökkipaha on, kun lautojen alta paljastui kohtia, joissa hirttä ei olekaan. Onneksi ostohintakaan ei paha ollut. Täydellistä hirsikehikkoa tästä ei saa, mutta soveltamalla sitä on ennenkin selvitty. Takaseinä on kuitenkin onneksi kokonaan täyspitkää hirttä!




Sauna on aikanaan rakennettu paikalla aikaisemmin sijainneen talon hirsistä. Entisellä talon paikalla on nyt aitta, ja nykyinen, purkukuntoinen talo on rakennettu näistä samoista hirsistä.






Nyt on pidettävä pikkuinen ruokatauko ja sitten palataan koko sakilla purkuhommiin. Kovasti tuolta ropisee lautojen mukana sahajauhoja niskaan, ja tähän istuutuessani huomasin, että illalla joutuu ehkä lämmittämään saunan. Sahanpurua on nimittäin paitsi pään sisällä, nyt myös ulkopuolella!



maanantai 8. toukokuuta 2017

To Do -lista kesälle 2017

Kun piha on vielä kovin harmaa, ja nurmikkokin osittain lumen peitossa, on hyvä hetki miettiä, mitä tulevana kesänä duunaillaan, ja mitä on jo tehty. Postauksen kuvat on ongittu kuvakansioista parin-kolmen viime vuoden ajalta, ja osa niistä onkin kadonnut aikaisemmista postauksista, kun jostain bittiavaruuden oikusta menetin puolet blogini kaikista kuvista pari vuotta sitten.


Ensimmäisiä tavoitteita on pergolan alle ladottava tiililattia. Tiilet on jo tiedossa, ja koska ne ovat vuosikausia maanneet maata vasten luonnon oikkujen armoilla, uskon niiden kestävän jatkossakin ehjänä talvien yli. Tiilien alle tarvitaan kuitenkin hiekkaa ja soraa ja ties mitä, ja ne puuttuvat vielä. Kyllä kivi voikin olla ostettuna kallista!


Suunnittelimme latovamme tiilet kaarevaan muotoon niin, että ne myötäilevät kelapöydän reunaa ja saumat tulevat kuten tiililadonnassa, seuraavassa rivissä edellisen tiilen keskikohtaan. Siten tuolin takajaloille on ehkä helpoin löytää paikka pinnalla, joka tuskin tulee olemaan täysin tasainen.


Etupihalle kaipaan kovasti rinneangervopensaita edellisten kuoltua toissa talvena. Se oli ihmeellinen talvi, kun herkät lajit jatkoivat keväällä elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta takuuvarmoille kävi huonosti. Niin kuin nyt tuolle rinneangervolle. Etupihan penkissä on edelleen sen mentävä aukko. Montakin.


Oman tontin miljoonista kivistä ladottua reunusta pitäisi jatkaa takapihan puolelle.


Se on sellainen inhokkihomma, mutta lopputulos kyllä palkitsee vaivannäön. Jo tehdystä reunuksesta olisi hyvä päästä puhaltamaan roskat pois sitä mukaa kun kivien välit kuivuvat talven jäljiltä.


Kuvan oikeaan reunaan pitäisi kaiketi olla syksyyn mennessä ilmaantunut autotalli. Antura ja perustus talvehtivat vielä, mutta kunhan ympäristö kuivuu riittävästi, päästään jatkamaan tallitöitä. Etualan villiintynyt kivikkopuska kaipaisi lujaa otetta ja karsivaa kättä. Ruusupensaita sieltä on leikeltykin, mutta muuten siellä kasvaa kaikki oman onnensa nojassa. Pientä jakamista ja karsimista olisi hyvä tehdä. Jos ehtii, jaksaa ja muistaa. Tällaisista en stressaa missään tapauksessa, sillä minusta pienesti villi on kauniimpaa kuin liian ojennuksessa oleva.


Takaseinän ovi johtaa syksyllä terassille. Uskon ja toivon niin. Se ei ole iso projekti, kun vain jäisi aikaa niiltä isommilta.


Kasvimaan alias lavatarhan suhteen tein sellaisen periaatepäätöksen, että mitään en sisällä esikasvata. Paitsi pottuja idätän. Muut ostan taimina suoraan, kun viime keväänä tajusin, miten halvalla niitä saa. Näin kodinhoitohuoneen pöytätila säästyy pyykin viikkaukselle vapaana koko kevään. Tomaatista luovun tänä kesänä kokonaan, ellen sitten hanki jotain seinänvieruskasvihuonetta. Avomaalle en niitä kuitenkaan edes yritä. Säästän senkin tilan vaikka porkkanalle, jota olisi mennyt viime kesänä paljon enemmän kuin sitä kasvoi. Kun syksyllä sain tuohon tuon neljännenkin lavan, on minulla nyt komeasti tilaa kiertoviljellä. Johonkin saattaisi mahtua vaikka punajuuriakin.


Tämän kivirivin toisella puolella on vihreää ja mukavaa, mutta toinen puoli on autotallinrakennusravassa. Kunhan talli nousee, on aika siistiä kivikon reuna toiseltakin puolelta katseenkestäväksi.


Kanatilanne on vielä avoin. Aikaisemmista kesähoidokeista vain yksi on enää elossa, muut kanat on kuolema korjannut talven aikana. Häkki kuitenkin olisi, ja uudet kanat sinne kyllä saisi helpostikin, jos vain niiden talviaikainen hoito järjestyisi taas jotenkin. Kanoja tai ei, toivoisin tällä kertaa pääseväni itse syömään pensaista mustaherukat. Marski-pensaat lavatarhan takana alkavat olla jo uskottavan kokoisia. Tässä kuvassa ne viettävät vasta ensimmäistä kokonaista kesäänsä meillä.


Etupihalla suurin projekti lienee siitä nauttiminen. Ensiksi kukkii tuomi, ja samaan aikaan naapurin pihaa suojaava koivikko saa pakahduttavan suloisen vihreän hunnun oksilleen.


Pian onkin jo täysi kesä, ja saa katsoa tosissaan, että näkee jokaisen kukkasen nauttiakseen niistä kaikista. Joitakin aukkopaikkoja tuosta löytyy, ja uusien lajien sijaan aion jakaa siinä jo olevia kattamaan tyhjät kohdat. Paitsi vaaleanpunakukkaista japaninakileijaa on varmaan pakko hankkia, kun Hankkijan mainoksessa sellaisen näin.


Tähän reunaan yritän muistaa kylvää taas sormustinkukkaa, jotta saisin ensi kesänäkin nauttia sen kukinnasta. Viime kesänä sain pelkät lehtiruusukkeet. Kova talvi vei osan sormustinkukistakin, tai sitten jokin muu. Unikkoa tuohon kylvetään myös ihan ehdottomasti, edellisten kesien tapaan.


Sitten on vielä yksi vanha sauna, josta toivon meille pihavajaa. Paikkaa, johon saisin piilottaa lapiot ja haravat, ruukut, kottikärryt ja lannoitesäkit. Keskiviikkona tapaamme vihdoin tuon autiotalon omistajan ja pääsemme hieromaan kauppoja kehikosta. Jos kaikki menee hyvin, saamme ryhtyä ylihuomenna tosissaan miettimään vajan sijoitusta pihallamme ja purkamaan lahoa ulkovuorilautaa pois hirsikehikon ympäriltä. Onnenpotkuja neuvotteluihin otetan vastaan.

 
  
Ihanaa lähenevää lämpöä ja kevättä kaikille!