Kiireestä, kauniisti

Tosimummon käsilaukussa kulkee mukana aina kalenteri, tuo välttämättömyyskapistus. En tiedä onko kaikilla, mutta mummolla on kauhean tarkkaa sen kanssa, millainen kalenteri on. Vaatimuslista on sama joka vuosi. Ei kierteitä, koska muuten se tarttuu laukussa joka paikkaan ja hajoaa, ja lisäksi siihen on inhottava kirjoittaa kierteen painaessa kämmensyrjää. Päiviin pitää olla reilusti tilaa kirjoittaa, ja aukeamalla on oltava viikko kerrallaan. Päivien on ehdottomasti oltava vaakatasossa. En ole koskaan tajunnut niitä kapeita pystyraitoja, joihin ei mahdu pienelläkään käsialalla sanaa enempää rivilleen. Valtaosa kaikista kalentereistahan on juuri sellaisia. Ja sitten kalenterissa pitäisi olla vielä sivujen väliin asetettava nauha, joka avaa sen automaattisesti oikeasta kohdasta sekä kuminauha, joka pitää opuksen laukussa suljettuna, vaikka laukun sisusta kuinka pengottaisiin.

Viime vuodenvaihteessa löysin pienestä lähikirjakaupasta sisäsivuiltaan juuri täydellisen kalenterin, joka näytti kutakuinkin samalta kuin tuo yläkuvan kalenteri. Kansien väritys oli harmaa, joten sekin oli ihan jees. Aplodit Ajastolle! 

Tämän joulun alla menin etsimään samanlaista kalenteria samasta paikasta, mutta nyt sellaista mallia ei löytynyt. Eikä mitään muutakaan mallia, joka olisi täyttänyt nuo vaatimattomat toiveeni kalenterin suhteen. Tietysti menin antamaan palautetta asiasta kirjakauppiaalle, ja kannattihan se. Asiakas sai palvelua. Kauppias löysi koneeltaan tilattavista kalentereista yhden toiveitani vastaavan, joka oli ihan samaa mallia kuin malliksi näyttämäni viimevuotinen kalenteri, mutta oudon värinen vain. Kauppias pahoitteli väriä, mutta vastasin iloisesti, että se ei haittaa ja ihan sama minkä värinen, kunhan sisus on sitä mitä pitää.

Koska aina voi tuunata!

Kalenterin tulosta ilmoitettiin tekstiviestitse, ja pääsin samana päivänä hakemaan uuden almanakan kotiin. Päällystin kannet voimapaperityyppisellä lahjapaperilla, jossa on vanhahtava nuottikuvio.

Sen pariksi sopii tietysti musta, joten sivujen väliin tuleva silkkinauha sai kangastussikäsittelyn.

Kannet kiinni pitävä uurteinen kangaskuminauha ei tussista paljon välittänyt, joten tarvittiin tukevampia aineita. Kalkkimaali toimi tässäkin loistavasti. Laimentamatonta mustaa kalkkimaalia molemmille puolille, ja kuivumisen jälkeen totesin kuminauhan olevan vallan mainio. Ei ole koppura tai muutenkaan jäykkä maalattuna.

Kansi piti tietenkin koristella vielä klassikkodymolla.

Sisäsivut ovat edelleen vähän ällön värisett, mutta itse kirjoitettu sisältö olkoon tärkein ja vieköön huomion tästä violetista olomuodosta.

Kyllä mummon nyt kelpaa. 

Tämä alkanut ensimmäinen viikko on vielä hiukan tyhjempää kalenterin suhteen, mutta sitten se ajankäytöllinen ongelma taas leviää käsiin. Tulee eskarit ja hoitoajat, taksin ajamiset ja ne päivät, jolloin se saa ajaa ohi, työvuorot, palaverit, lasten harrastukset, kaverisynttärit ja kaikki se täyte, jota arjeksi sanotaan.Iloista arkea teille jokaiselle!