perjantai 9. kesäkuuta 2017

Teeriä takapihalla


Uusi kesä, uudet kanat, sanoi mummo lumessa.
 
 

Vai menikö se kuitenkin vähän erilailla? No, uudet kanat on kuitenkin. Edellisistä kanasista oli hengissä enää yksi, joten se sai jäädä loppuelämäkseen talvihoitopaikkaan, uuteen kotiinsa. Tällä kertaa olin liikkeellä niin myöhään (koska kylmä kevät) että en edes kysellyt kanaloista rehuksi lähteviä tehokanoja, koska oletan niiden jo menneen. Ja hiukkasen hirvitti sekin, että jos tulee niin kylmä kesä kuin tämä alku on antanut ymmärtää, eivät ne paljaspyllyt kestäisi hengissä ulkona.


Niinpä hankin hyvähöyhenisiä maatiaisia. 


Tosin yksi on vähemmän hyvähöyheninen, ja se näyttääkin olevan nokkimisjärjestyksessä alimmaisena.


Hiukkasen olen huolissani tästä raaskusta. Se viettää päivät kopissa, ja jos sen ottaa sieltä ulos, se syö kuin hullu aina jos muut päästävät sen syömään, mutta on arka ja säikkyy jokaista lajitoveriensa liikahdusta. Ensiksi epäilin sen potevan hautomakuumetta, kun niin kopissa viihtyy, mutta ei se munista ole kiinnostunut. Lymyää vain piilossa muilta.


Kukko on edellisiin kukkoihin verrattuna pienikokoinen, mutta luonnetta näyttäisi löytyvän. Vielä ainakaan ei ole meille uhitellut, mutta muuten pitää ohi maleksivalle kissalle kamalaa motkotusta ja kiekuu aamuisin niin, että näen sieluni silmin kurkunpalkeiden lepattavan tuulessa. Tuuli nostattaa kaulusta hauskasti tässä kuvassa.


Yksi kanoista, Helmi, on hauskan näköinen täpläversio. Joku pyyn tapainen siitä lähinnä tulee aina mieleen.


Kanalinnut ovatkin hyvin edustettuna takapihalla tänä kesänä, kun nämä hämäläiset mustat ovat ilmiselviä teeriä sinisenmustine sulkineen!


Sen verran täpärälle meni tuo kanojen haku ja häkin korjaus, että viimeisiä korjaustoimenpiteitä talven jäljiltä tehtiin vielä, kun kanat jo pyrähtivät pahvilaatikostaan häkkiin.


Verkko oli irronnut nurkista, ja katto otetaan aina talveksi pois, jotta se ei romahduttaisi häkkiä lumen painolla. Hiukkasen nämä siivekkäät säpsähtelivät poran jurinaa, mutta enemmän niihin saa edelleenkin eloa ohimaleksiva kissa, joka oikein kiusallaan sitten ohittaakin häkin hitaasti useita kertoja päivän aikana.

 
Munat näillä maatiaisilla on pieniä ja somia, mutta miten on värin laita - valkoiset kanat munivat valkoisia munia, ruskeat kanat ruskeita. Mitäs mustat? Epäloogisesti vaaleanruskeita.


1 kommentti:

  1. Vau tuota kukkoa, on niin kunkun näköinen. Kanatkin ovat kivan värisiä.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.